Valaistuskonseptointi

Valaistuskonseptointi on merkittävä kokonaisuus brändin identifikaation rakentamisessa. Valaistuksen merkitystä ei tässäkään yhteydessä ei kannata väheksyä.

Kun brändille luodaan brändikäsikirjaa tai muuta identifikaation ohjeistusta, on siihen järkevää sisällyttää osio, jossa käsitellään yksityiskohtaisesti valaistuksen tavoitteet, välineet ja käytön ohjeistus.

Säästöä ja tehokkutta valaistuksen konseptoinnilla

Kun valaistukseen liittyvät asiat suunnitelaan ja dokumentoidaan on helpompi käydä esimerkiksi neuvotteluja liiketiloista, kun myös valaistuksen vaatimukset ovat selvillä. Tässä on myös usein mahdollisuus suuriin säästöihin, kun liiketilan hintaan voidaan sisällyttää myös valaistukseen liittyvät tarpeet. Tiedetään myös etukäteen uusien liikepaikkojen kustannukset kun kustannuslaskelmat on jo tehty pääosin, tarvii vain tarkentaa kyseiseen kohteeseen.

Kaupallisesti on helpompi päästä tavoitteisiin kun valaistus on jo etukäteen pääosin suunniteltu. Myös rakentamisen aikataulu nopeutuu, kun ei tarvitse enää miettiä uudelleen yksityiskohtia valaistuksen osalta. Kustannussäästöjä saadaan myös, kun hankinnat on etukäteen kilpailutettu ja keskustelut määräalennuksista on jo valmiiksi käyty.

Säästöä ja tehokkutta valaistuksen konseptoinnilla

Laatuvalo on toteuttanut useille brändeille konseptikäsikirjoihin valaistuksen osioita toimialoina mm. autokaupat, naisten muotikauppa, kodintarvikeketjut ja tekstiiliala. Kun tarvitsette apua brändiinne liittyvässä valaistuksessa, ottakaa yhteyttä, niin keskustellaan lisää.

VALAISIMET

Kategoriat:

DAS

195.72228.72
(155.95182.25alv 0%)
Faro Logo BARCELONA

Kategoriat:

128.261088.71
(102.20867.50alv 0%)
Faro Logo BARCELONA

Kategoriat:

72.48
(57.75alv 0%)
Faro Logo BARCELONA

Kategoriat:

208.52
(166.15alv 0%)
Faro Logo BARCELONA

Kategoriat:

119.16151.16
(94.95120.45alv 0%)
Faro Logo BARCELONA

Kategoriat:

BIC

445.46
(354.95alv 0%)
Faro Logo BARCELONA

Jätä tarjouspyyntö